lauantai 3. lokakuuta 2009

Kukka ja sammakko

Kirpparilta tullessa kävelin Oulun keskustan terveysaseman edestä. Kassista löytyi yksi solmittava punainen kukkanen, jonka jätin terveysaseman oven edessä olevaan kaiteeseen.

Terveysaseman pihassa on kiva sammakkoveistos. Veistoksen on tehnyt Raimo Metsäheimo vuonna 1983 ja on nimeltään Rupikonna.


Knitta pötkylältä sain tunnustuksen, kiitos kovasti. Tunnustus lämmittää kovasti mieltä. :)

Tunnustuksen mukana tuli tehtävä listata viisi itselle tärkeää asiaa. Minun listani näyttää tältä:

1. Tytär. Maailman tärkein ihminen, oma rakas lapsi.
2. Aviomies. Myös maailman tärkein ihminen. Rakastan kovasti, pusi, pusi.
3. Kissat. Maailman rakkaimmat eläimet. Ihanan pehmoisia äidin omia vauvoja.
4. Neulominen. Olen jäänyt siihen koukkuun . Yleensä neulon eniten syksyllä ja talvella, mutta nyt olen neulonut muutaman vuoden lähes aina kun on joutoaikaa.
5. Kiireettömyys ja rauhallisuus. Nautin rauhallisesta yksinolosta. Varsinkin kun olen ollut pitemmän aikaa suuressa ihmislaumassa ja jutellut paljon, tarvitsen pienen rauhallisen hetken aivan yksin.

Annan tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:
Sininenmeri
Hupsistarallaa
Knit sea
Aurinkoa




7 kommenttia:

mirella kirjoitti...

:)

Villisilli kirjoitti...

Kiitos taas Oulu tietoudesta.. en ole moista patsasta koskaan huomannutkaan. Ja kukka on kiva :)

Saksi-Sadie/Bluesea kirjoitti...

Oi kiitos, Villikissa!Olen ihan otettu. Syksyn remppaputki on vienyt mehut niin, etten ole kovin paljon jaksanut neulegraffiteja tehdä, saati sitten käydä tsekkailemassa muiden blogeja.

Bluesea

Seijasisko kirjoitti...

Bongattu!;)

Hoppu Design kirjoitti...

Törmäsin tänne ihan vahingossa jotain kautta, ihmettelinkin jo aikaa sitten, että tekeekö joku Salossa neulegraffitteja, kun näin Radiokirppiksellä tekemäsi neuleen!!! :)
Taisi olla tuolla aiemmin kyllä tuttu kommentoinutkin,. pienet on blogipiiritkin ;)

Saara

LankaLuolan Marika kirjoitti...

Hieno kukkanen =D

Erika kirjoitti...

Hei! Kokosin uuden blogini linkkilistaan neulegraffitisteja ja linkitin tännekin. Ajattelin käydä kertomassa. :)