lauantai 3. lokakuuta 2009

Kukka ja sammakko

Kirpparilta tullessa kävelin Oulun keskustan terveysaseman edestä. Kassista löytyi yksi solmittava punainen kukkanen, jonka jätin terveysaseman oven edessä olevaan kaiteeseen.

Terveysaseman pihassa on kiva sammakkoveistos. Veistoksen on tehnyt Raimo Metsäheimo vuonna 1983 ja on nimeltään Rupikonna.


Knitta pötkylältä sain tunnustuksen, kiitos kovasti. Tunnustus lämmittää kovasti mieltä. :)

Tunnustuksen mukana tuli tehtävä listata viisi itselle tärkeää asiaa. Minun listani näyttää tältä:

1. Tytär. Maailman tärkein ihminen, oma rakas lapsi.
2. Aviomies. Myös maailman tärkein ihminen. Rakastan kovasti, pusi, pusi.
3. Kissat. Maailman rakkaimmat eläimet. Ihanan pehmoisia äidin omia vauvoja.
4. Neulominen. Olen jäänyt siihen koukkuun . Yleensä neulon eniten syksyllä ja talvella, mutta nyt olen neulonut muutaman vuoden lähes aina kun on joutoaikaa.
5. Kiireettömyys ja rauhallisuus. Nautin rauhallisesta yksinolosta. Varsinkin kun olen ollut pitemmän aikaa suuressa ihmislaumassa ja jutellut paljon, tarvitsen pienen rauhallisen hetken aivan yksin.

Annan tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:
Sininenmeri
Hupsistarallaa
Knit sea
Aurinkoa




tiistai 22. syyskuuta 2009

Linkki katutaiteeseen

Täältä löytyy tosi mielenkiintoista katutaidetta: sammalgraffiti, neulegraffiti, liiduilla kaduille ja jalkakäytäviin tehdyt työt, vastaavat maalatut teokset, sissipuutarhurointi, käänteisgraffiti ja pölymaalaaminen. Kannattaa käydä lukemassa.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Raitakukkanen Saloon

Päivän reissu Saloon. Kävin vierailemassa Susun lankakaupassa. Susu neuvoi kivan kirpparin Salosta, Radiokirppis. Ihanasti sisustettu ja viihtyisä kirppis. Jätin muiston sinne itsestäni.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Turkuun kukkasta ja neliötä

Turussa käymässä tyttären luona. Shoppailun lomassa virkistävällä siiderillä Börsin terassilla. Samalla laitoin terassin aitaan neulegraffitin.

maanantai 31. elokuuta 2009

Bluesean Elokukka

Bluesea lähetti minulle kauniin virkatun Elokukka-neulegraffitin.

Elokukan laitoin Lyötynpuistoon Pohjan neito-patsaan vieressä olevaan penkkiin.


Elokukalla on kauniit maisemat.

lauantai 22. elokuuta 2009

Muisto minusta

Neljän viikon työharjoittelu loppui perjantaina. Harjoittelupaikan pukuhuoneeseen jätin salaa pienen muiston itsestäni. Kuvat otettu kamerakännykällä, kukka on oikeasti kauniin liila.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kukkanen Kalajoelle

20.8.2009 Ei ollut enään paikoillaan.

Viikonloppureissu Kalajoen leirintäalueella.
Kalajoelle jäi koristeeksi punainen virkattu neulegraffiti. Penkin takaa näkyy Vesipuisto Jukupark.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Pinkkiä Ruissalossa

Minun tekemä neulegraffiti matkasi Turkuun tyttäreni luokse. Graffiti päätyi Ruissalon leirintäaluelle. Tytär laittoi sen Kahvila Villa Saaron vieressä olevaan penkkiin.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Punaista hapsua

Punaista hapsua Club Teatrialle kääntyvän tien liikennemerkissä.



sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Bluesean Raitainen

Bluesean kanssa vaihdettiin neulegraffitimateriaalia ja tällaisen sain aikaiseksi:

Neulegraffiti löytyy osoitteesta Kansankatu 47.

Allaoleva kuva täältä



Salaperäinen neuloja iski jälleen.


lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kukkaköynnösneulegraffiti

Tänään käväistiin vanhempieni luona. Minulla sattui olemaan mukana kukkaköynnösneulegraffiti ja se piti laittaa mustaan valopylvääseen iskän ja äidin pihalle.



maanantai 6. heinäkuuta 2009

Pinkki palmikko

Oulun Aikuiskoulutuskeskuksen (OAKK) pihalle laitoin pinkin palmikkoneulegraffitin. Löytyy tupakkapaikan vieressä olevasta auton lämpötolpasta.
Aika hyvin sointuu pinkki graffiti takana oleviin ruusuihin.

Neulontain sivuilla kiva idea: Kommenttikeskiviikko. Käykää kurkkaamassa!

torstai 2. heinäkuuta 2009

Knitta pötkylän graffiti


Oulun torille piti lähteä ihan varta vasten katsomaan Knitta pötkylän laittamaa neulegraffitia.

Vasta kotona huomasin, että olin kuvannut graffitin saumapuolelta.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Tähtitornin punaiset palmikot

Juhannuspäivän kävely suuntasi Oulun torille.Torilla juotiin pannarikahvit ja maisteltiin friteerattuja muikkuja.Muikut olivat sen verran suolaisia, että nehän alkoivat janottamaan, joten suunta kohti Tähtitornin kahvilaa.Ja janoon parasta on minun mielestä kuiva omenasiideri, nam.

Tähtitornin kahvilaan jätin muistoksi käynnistä punaisen palmikkograffitin.

*Klik*
Graffiti on sen verran iso ja värikäs, että näkyy kauemmaksikin.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Ruusu

Käytiin moottoripyörällä juhannusajelulla ja samalla käytiin tuttujen luona.Sinne piti jättää neulegraffiti, punainen ruusu.Laitoin sen salaa takapihalle rautatikkaisiin.Nyt vain odottelen milloin talon väki huomaa ruusun.